Musiikki
1. luokka
Vuosiviikkotuntia: 1 – 2
AIHEKOKONAISUUDET
Ihmisenä kasvamista korostetaan ottamalla toiset huomioon ryhmässä.
Kulttuuri-identiteettiä vahvistetaan käyttämällä lauluohjelmistossa suomalaista musiikkia.
Viestintätaidoissa painotetaan omien ajatusten ja tunteiden ilmaisua.
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· käyttämään luontevasti omaa ääntään ja ilmaisemaan itseään laulaen, soittaen ja liikkuen sekä ryhmässä että yksin
· toimimaan vastuullisesti musisoivan ryhmän jäsenenä sekä musiikin kuuntelijana
· kuuntelemaan ja havainnoimaan keskittyneesti ja aktiivisesti ääniympäristöä ja musiikkia
· tutustumaan musiikillisen maailman monimuotoisuuteen.
KESKEISET SISÄLLÖT
Laulu ja äänenkäyttö
· Monipuolisia äänenkäytön harjoituksia laulamisen iloa kokien
· ikäkauteen sopivaa lauluohjelmistoa, laululeikkejä, osa ulkoa.
Musisointi
· Yhteismusisointiin valmistavia keho-, melodiasoitin- ja rytmiharjoituksia
· musiikkiin eläytymistä liikkeen avulla.
Musiikintuntemus
· Monenlaista ikäkauteen sopivaa eläytyvää kuuntelua eri aikakausilta ja eri musiikin lajeista
vuodenaikojen ja juhla-aikojen mukaan.
· musiikin käsitteiden ja peruselementtien – rytmi ja tempo, melodia, harmonia, dynamiikka, soitinväri, muoto – mukaan ottamista oman kokemisen (esim. kuuntelun, liikunnan, musisoinnin ja improvisoinnin) kautta ikäkauden mukaan.
ARVIOINTIKRITEERIT ARVOSANALLE VÄLTTÄVÄ
· Oppilas on vain joiltakin osin saavuttanut vuosiluokalle asetetut tavoitteet.
ARVIOINTIKRITEERIT ARVOSANALLE HYVÄ
· Oppilas pystyy laulamaan melodian ja rytmin lähes oikein
· osallistuu aktiivisesti ja innostuneesti musisointiin ja pysyy perusrytmissä.
