Musiikki
3. luokka
VUOSIVIIKKOTUNTIA: 1-2
AIHEKOKONAISUUDET
Ihmisenä kasvamista korostetaan ottamalla toiset huomioon ryhmässä, ohjataan pitkäjänteisten yhteismusisointitaitojen kehittymiseen.
Kulttuuri-identiteettiä kehitetään ottamalla ohjelmistoon suomalaista musiikkia sekä musiikkia muista kulttuureista.
Viestintätaidoissa korostetaan omien ajatusten ja tunteiden ilmaisua.
TAVOITTEET
Oppilas oppii
· käyttämään luontevasti omaa ääntään ja ilmaisemaan itseään laulaen, soittaen ja
liikkuen yksin sekä ryhmässä.
· toimimaan vastuullisesti musisoivan ryhmän jäsenenä sekä musiikin kuuntelijana
· kuuntelemaan ja havainnoimaan aktiivisesti musiikkia
· tutustumaan musiikillisen maailman monimuotoisuuteen.
KESKEISET SISÄLLÖT
Laulu ja äänenkäyttö
· Monipuolisia äänenkäytön harjoituksia kokien laulamisen iloa
· ikäkauteen sopivaa lauluohjelmistoa, laululeikkejä, osa ohjelmistosta ulkoa
· tutustumista moniäänisyyteen, kaanon.
Musisointi
· Yhteismusisointia mahdollisuuksien mukaan luokassa olevilla soittimilla
· musiikkiin eläytymistä liikkeen avulla.
Musiikintuntemus
· Monenlaista ikäkauteen sopivaa eläytyvää kuuntelua eri aikakausilta, vuodenajoilta ja eri musiikin lajeista sekä kuuntelukokemuksen ilmaisua verbaalisesti ja kuvallisesti
· musiikin käsitteiden ja peruselementtien – rytmi, melodia, harmonia, dynamiikka, sointiväri, muoto- mukaan ottamista oman kokemisen ( esim. kuuntelun, liikunnan, musisoinnin ja improvisoinnin) kautta ikäkauden mukaan.
ARVIOINTIKRITEERIT ARVOSANALLE 5 (VÄLTTÄVÄ)
· Oppilas on vain joiltakin osin saavuttanut vuosiluokalle asetetut tavoitteet.
ARVIOINTIKRITEERIT ARVOSANALLE 8 (HYVÄ)
Oppilas
· pystyy laulamaan melodian ja rytmin lähes oikein
· osallistuu aktiivisesti yhteismusisointiin ja pysyy perusrytmissä
· hallitsevat tavoitteiden mukaiset oppisisällöt hyvin.
