Hyvä osaaminen
Äidinkieli - 2. luokka
Oppilaan vuorovaikutustaidot ovat kehittyneet niin, että hän
• on tottunut ilmaisemaan itseään suullisesti: hän osaa kertoa pienelle
ryhmälle havainnoistaan ja kokemuksistaan niin, että kuulijat pystyvät
seuraamaan kerrontaa
• osaa toimia tarkoituksenmukaisesti arkipäivän puhetilanteissa, seuraa
opettajan ja muiden oppilaiden kerrontaa ja keskustelua ja pyrkii puhujana
vastavuoroisuuteen; keskustelussa hän reagoi kuulemaansa omilla ajatuksillaan ja
kysymyksillä
• osallistuu keskittyen ilmaisuharjoituksiin.
Oppilaan luku- ja kirjoitustaito on kehittynyt niin, että hän
• on edennyt alkavan lukemisen vaiheesta perustekniikan vahvistumisen
vaiheeseen; hänen lukemisensa on niin sujuvaa, että hän selviää ikäkaudelleen
tarkoitettujen tekstien lukemisesta
• on alkanut jo tarkkailla lukiessaan, ymmärtääkö hän lukemaansa; hän pystyy jo
tekemään päätelmiä lukemastaan
• osaa ilmaista itseään myös kirjallisesti niin, että hän selviää oman arkensa
kirjoittamistilanteista, hän osaa myös käyttää mielikuvitusta kirjoittaessaan
• osaa käsin kirjoittaessaan jo sitoa kirjaimia toisiinsa; hän osaa tuottaa omaa
tekstiä myös tietokoneella
• osaa kirjoittaa helppoja ja tuttuja sanoja jo lähes virheettömästi ja on
alkanut käyttää lauseissa lopetusmerkkejä ja lauseen alussa isoa kirjainta.
Oppilaan suhde kirjallisuuteen ja kieleen on rakentunut niin, että hän
• etsii itselleen sopivaa ja mieluisaa luettavaa; hän käyttää lukutaitoaan
viihtymiseen ja myös löytääkseen tietoa
• on lukenut ainakin muutamia, lukutaitoaan vastaavia lastenkirjoja, ja hänen
medialukutaitonsa riittää ikäkaudelle suunnattujen ohjelmien seuraamiseen
käyttämiseen
• pystyy tekemään ikäkaudelleen ominaisia havaintoja kielestä: hän rohkaistuu
erittelemään sanojen tavu- ja äännerakennetta, riimittelemään ja pohtimaan
sanojen merkityksiä ja muotoja; hän osaa luetella kirjaimet aakkosjärjestyksessä
ja osaa käyttää aakkosjärjestystä
• on tottunut kielestä ja teksteistä puhuessaan käyttämään opetettuja
käsitteitä.
