Hyvä osaaminen
Historia - 6. luokka
Oppilas on tehnyt annetut tehtävät huolella. Hän on erilaisissa tehtävissä osoittanut saavuttaneensa seuraavat tavoitteet: (Kts. myös yleiset arviointiperusteet historian opetuksessa.)
Tiedon hankkiminen menneisyydestä
Oppilas
· osaa erottaa faktan mielipiteestä
· osaa erottaa toisistaan lähteen ja siitä tehdyn tulkinnan.
Historian ilmiöiden ymmärtäminen
Oppilas
· tietää, että menneisyyttä voi jaotella eri aikakausiin (kronologia) ja pystyy nimeämään yhteiskunnille ja aikakausille ominaisia piirteitä.
· tunnistaa ilmiöiden jatkuvuuden eri aikakaudesta toiseen ja ymmärtää, ettei muutos ole sama kuin edistys eikä se myöskään merkitse samaa eri ihmisten ja ryhmien näkökulmasta.
· osaa eläytyä menneen ajan ihmisen asemaan: hän osaa selittää, miksi eri aikakausien ihmiset ajattelivat ja toimivat eri tavoin sekä tuntee syy- ja seuraussuhteen merkityksen.
Historiallisen tiedon käyttäminen
Oppilas
· osaa esittää käsiteltävästä asiasta kertomuksen siten, että hän selittää tapahtuman tai ilmiön joidenkin toimijoiden kannalta
· tietää, että jotkut asiat voidaan tulkita eri tavoin, ja hän pystyy selittämään, miksi niin tapahtuu.
