Yleistä
Musiikki
Peruskoulun musiikkikasvatuksen päämääränä on oppilaan koko persoonallisuuden kehittäminen. Oppilas saa elämyksiä, kokemuksia ja valmiuksia tuottamalla itse musiikkia. Hän saa musiikkikultturellisesti laajan sivistyksen. Opetuksen tehtävänä on luovan ilmaisukyvyn kehittäminen, musiikin perustietojen ja -taitojen antaminen, oppilaan arviointi- ja valintakyvyn kehittäminen sekä yhteistoimintavalmiuksien ja myönteisten asenteiden edistäminen.
Esteettisen kasvatuksen alueella musiikki auttaa tuntemaan ja arvostamaan omaa henkistä kulttuuriperintöä sekä auttaa ymmärtämään ja hyväksymään muita kulttuureita.
Musiikkikasvatus ohjaa pysyvään musiikin harrastamiseen kasvattamalla arviointikykyisiä kulttuurikansalaisia. Musiikilla on keskeinen tehtävä oppilaan terveen identiteetin kuten myönteisen minäkäsityksen, itsetunnon, tunne-elämän ja luovuuden kehittäjänä. Musiikinopetuksessa työtavat ovat poikkeuksetta yhteistoiminnallisia, näin ollen musiikki kasvattaa sosiaalisuuteen ja tukee koulun yleistä sosiaalista kasvatusta.
Tavoitteet
Oppilas saa valmiudet omalle ja ryhmässä tapahtuvalle musiikin harrastamiselle.
Oppilas saa perustan pysyvälle musiikin harrastamiselle.
Oppilas saa kokemuksia ja elämyksiä jotka rakentavat myönteistä minäkuvaa.
Oppilas kykenee musiikin valintaan ja arviointiin.
Oppilaan musiikkikultturellinen maailmankuva laajenee ja jäsentyy
Oppilas saa hallintaansa musiikillisen ilmaisun perustaidot ja - tiedot.
Oppilaan luovuuden ja musiikillisen ilmaisun ja keksinnän vapautuminen.
Ilmapiirin luominen, missä oppilas uskaltaa olla rohkea, avoin, ottaa vastuuta sekä olla yhteydessä muiden kanssa
Työtavat
Musiikinopetus on jaettu kolmeen osa- alueeseen: musisointi, musiikin kuuntelu ja musiikin tuntemus. Ne liittyvät kiinteästi toisiinsa ja muodostavat musiikinopetuksen kokonaisuuden. Kuuntelemisen taito on perustana kaikelle musiikilliselle toiminnalle.
Musisointiin kuuluu laulaminen, soittaminen, musiikillinen keksintä ja muu musiikin esittäminen ja tuottaminen. Tavoitteena on, että oppilas oppii käyttämään ääntään siten, että hän pystyy osallistumaan yhteislauluun ja laulamaan mukana. Oppilas oppii soittamaan jotakin rytmi- tai säestyssoitinta niin, että hän pystyy osallistumaan yhteissoittoon. Hän pystyy yksin tai ryhmässä keksimään ja toteuttamaan jonkin musiikillisen idean.
Musiikin kuuntelussa oppilas tarkastelee ääniympäristöä, ottaa vastaan musiikkia, eläytyy siihen ja oppii ymmärtämään sitä. Tavoitteena on, että oppilas oppii tarkastelemaan ääniympäristöä ja kuuntelemaan musiikkia keskittyneesti sekä oppii esittämään perusteltuja näkemyksiään kuulamastaan ja että oppilas oppii kuuntelemaan sekä omaa että muiden tuottamaa musiikkia niin, että hän pystyy musisoimaan yhdessä muiden kanssa. Edellytyksenä on, että oppilas kuuntelee keskittyneesti ja osaa tehdä havaintoja kuunnellessaan.
Musiikin tuntemukseen kuuluu musiikin peruskäsitteet sekä keskeisiä musiikin ilmaisumuotoja ja traditioita. Aihepiirejä voidaan toteuttaa yksilö- ja ryhmätyönä.
Oppiaineen arviointiperusteet
Arviointi kohdistuu koko musiikinopetukseen, jossa on mukana sekä prosessi että tuotos. Arviointi perustuu oppilaan musiikilliseen osallistumiseen ja toimintaan koulussa. Arvosana koostuu eri alueiden arvioinnista, mutta ei välttämättä niiden keskiarvosta, vaan voidaan painottaa oppilaan parasta osaamisaluetta. Oppilaan osaaminen voi ilmetä millä tahansa musiikinopetuksen osa- alueella.
Peruskoulun musiikinopetuksen arviointikeinoina voidaan opetuksen sisällöstä riippuen käyttää oppilaan toimintaa yksin ja ryhmässä, erilaisia laulu- ja soittotehtäviä, tunnistamis-, erottelu- ja valintatehtäviä sekä oppilaan itsearviointia, projektitöitä, kirjallisia tuotoksia ja kirjallista koetta.
Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä ja tukea hänen kokonaisvaltaista kasvuaan. Opetuksen tehtävänä on myös saattaa oppilas ymmärtämään, että musiikki on erilaista eri aikoina ja eri paikoissa. Opetuksessa tulee ottaa huomioon, että musiikin ymmärtämisen perustana ovat musisoinnin ja musiikin kuuntelun yhteydessä saadut merkitykselliset kokemukset. Musiikin opetus antaa välineitä oppilaan oman musiikillisen identiteetin muodostumiseen prosessissa, jossa rakentuu arvostava ja utelias suhtautuminen erilaisiin musiikkeihin. Musiikillisia taitoja kehitetään pitkäjänteisellä, kertaamiseen perustuvalla harjoittelulla. Yhdessä musisoiminen kehittää sosiaalisia taitoja, kuten vastuullisuutta, rakentavaa kriittisyyttä sekä taidollisen ja kulttuurisen erilaisuuden hyväksymistä ja arvostamista. Oppilaan kokonaisvaltaisen ilmaisun kehittymistä tulee tukea myös etsimällä yhteyksiä muihin
oppiaineisiin. Musiikin opetuksessa sovelletaan teknologian ja median tarjoamia mahdollisuuksia.
Musiikki (OPS perusteet, 23 §)
Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta
kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan,
antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä ja tukea hänen kokonaisvaltaista
kasvuaan. Opetuksen tehtävänä on myös saattaa oppilas ymmärtämään, että musiikki
on erilaista eri aikoina ja eri paikoissa. Opetuksessa tulee ottaa huomioon,
että musiikin ymmärtämisen perustana ovat musisoinnin ja musiikin kuuntelun
yhteydessä saadut merkitykselliset kokemukset. Musiikin opetus antaa välineitä
oppilaan oman musiikillisen identiteetin muodostumiseen prosessissa, jossa
rakentuu arvostava ja utelias suhtautuminen erilaisiin musiikkeihin.
Musiikillisia taitoja kehitetään pitkäjänteisellä, kertaamiseen perustuvalla
harjoittelulla. Yhdessä musisoiminen kehittää sosiaalisia taitoja, kuten
vastuullisuutta, rakentavaa kriittisyyttä sekä taidollisen ja kulttuurisen
erilaisuuden hyväksymistä ja arvostamista. Oppilaan kokonaisvaltaisen ilmaisun
kehittymistä tulee tukea myös etsimällä yhteyksiä muihin
oppiaineisiin. Musiikin opetuksessa sovelletaan teknologian ja median tarjoamia
mahdollisuuksia.
VUOSILUOKAT 1–4
Vuosiluokilla 1–4 musiikin opetuksessa on keskeistä oppilaiden musiikillisen
ilmaisun kehittäminen leikinomaisessa ja kokonaisvaltaisessa toiminnassa.
Opetuksen tulee antaa oppilaalle kokemuksia monenlaisista äänimaailmoista ja
musiikeista sekä rohkaista häntä ilmaisemaan ja toteuttamaan omia mielikuviaan.
TAVOITTEET
Oppilas oppii
• käyttämään luontevasti omaa ääntään ja ilmaisemaan itseään laulaen, soittaen
ja
liikkuen sekä ryhmässä että yksin
• kuuntelemaan ja havainnoimaan keskittyneesti ja aktiivisesti ääniympäristöä ja
musiikkia
• käyttämään ääniä sekä rytmisiä ja melodisia aiheita musiikillisen keksinnän
aineksina
• ymmärtämään musiikillisen maailman monimuotoisuutta
• toimimaan vastuullisesti musisoivan ryhmän jäsenenä sekä musiikin
kuuntelijana.
KESKEISET SISÄLLÖT
• Äänenkäytön harjoituksia puhuen, loruillen ja laulaen, ikäkauteen sopivia
laululeikkejä ja lauluohjelmistoa sekä moniäänisyyteen valmentavia
lauluharjoituksia
• keho-, rytmi-, ja melodiasoittimilla yhteissoittoon valmentavia harjoituksia,
erityisesti perussyketajua kehittäviä harjoituksia, joiden yhteydessä kehitetään
myös
soittotekniikkaa; lisäksi ostinatorytmejä, säestystehtäviä ja
yhteissoitto-ohjelmistoa
• monenlaisen musiikin kuuntelua erilaisia aktivointikeinoja käyttäen sekä omien
elämysten, mielikuvien ja kokemusten kuvailua
• äänten sekä rytmisten ja melodisten aiheiden käyttämistä musiikillisen
keksinnän
aineksina
• musiikin elementteihin – rytmi, melodia, harmonia, dynamiikka, sointiväri ja
muoto
– liittyvää peruskäsitteistöä musisoinnin, kuuntelun, liikunnan ja musiikillisen
keksinnän yhteydessä
• laulu-, soitto- ja kuunteluohjelmistoa, joka tutustuttaa oppilaan sekä
suomalaisen
että muiden maiden ja kulttuurien musiikkiin sisältäen esimerkkejä eri
aikakausilta
ja eri musiikin lajeista.
KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 4. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ
Oppilas
• osaa käyttää ääntään niin, että hän pystyy osallistumaan yksiääniseen
yhteislauluun
• hahmottaa musiikin perussykkeen niin, että pystyy osallistumaan soittamisen
harjoitteluun ja yhteissoittoon
• osaa toimia musisoivan ryhmän jäsenenä ottaen huomioon muut ryhmän jäsenet
• hallitsee lauluohjelmistoa, josta osan ulkoa
• osaa yksin ja ryhmän jäsenenä ääntä, liikettä, rytmiä tai melodiaa käyttäen
keksiä
omia musiikillisia ratkaisuja esimerkiksi kaiku-, kysymys/vastaus- ja
soolo/tutti-
harjoituksissa
• tunnistaa kuulemaansa musiikkia ja osaa ilmaista kuuntelukokemustaan
verbaalisesti, kuvallisesti tai liikkeen avulla.
VUOSILUOKAT 5–9
5–9 luokkien musiikin opetuksessa jäsennetään musiikillista maailmaa ja
musiikillisia kokemuksia sekä opitaan käyttämään musiikin käsitteitä ja
merkintöjä musiikin kuuntelun ja musisoinnin yhteydessä.
TAVOITTEET
Oppilas
• ylläpitää ja kehittää osaamistaan musiikillisen ilmaisun eri alueilla
• oppii kriittisesti tarkastelemaan ja arvioimaan erilaisia ääniympäristöjä sekä
laajentaa ja syventää musiikin eri lajien ja tyylien tuntemustaan
• oppii ymmärtämään musiikin elementtien, rytmin, melodian, harmonian,
dynamiikan, sointivärin ja muodon tehtävää musiikin rakentumisessa sekä
käyttämään niitä ilmaisevia käsitteitä ja merkintöjä.
KESKEISET SISÄLLÖT
• Äänenkäyttöä kehittäviä harjoituksia ja erilaisiin laulutapoihin perehdyttävää
yksi-
ja moniäänistä ohjelmistoa, josta osa ulkoa
• yhteissoittotaitoja kehittäviä harjoituksia sekä monipuolisesti eri
musiikkityylejä ja
– kulttuureja edustavaa soitto-ohjelmistoa
• monipuolista kuunteluohjelmistoa ja sen jäsentämistä ajallisesti,
paikallisesti ja
kulttuurisesti
• omien musiikillisten ideoiden kokeilua ja tuottamista esimerkiksi ääntä,
laulua,
soittimia, liikettä ja musiikkiteknologiaa käyttäen.
PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8
Oppilas
• osallistuu yhteislauluun ja osaa laulaa rytmisesti oikein sekä melodialinjan
suuntaisesti
• hallitsee jonkin rytmi-, melodia tai sointusoittimen perustekniikan niin, että
pystyy
osallistumaan yhteissoittoon
• osaa kuunnella musiikkia ja tehdä siitä havaintoja sekä esittää perusteltuja
näkemyksiä kuulemastaan
• osaa kuunnella sekä omaa että muiden tuottamaa musiikkia niin, että pystyy
musisoimaan yhdessä muiden kanssa
• tunnistaa ja osaa erottaa eri musiikin lajeja ja eri aikakausien ja
kulttuurien
musiikkia
• tuntee keskeistä suomalaista musiikkia ja musiikkielämää
• osaa käyttää musiikin käsitteitä musisoinnin ja musiikin kuuntelun yhteydessä
• osaa käyttää musiikin elementtejä rakennusaineina omien musiikillisten
ideoidensa
ja ajatustensa kehittelyssä ja toteutuksessa.
VUOSILUOKAT 7-9
Peruskoulun musiikkikasvatuksen päämääränä on oppilaan koko persoonallisuuden
kehittäminen. Oppilas saa elämyksiä, kokemuksia ja valmiuksia tuottamalla itse
musiikkia. Hän saa musiikkikultturellisesti laajan sivistyksen. Opetuksen
tehtävänä on luovan ilmaisukyvyn kehittäminen, musiikin perustietojen ja
-taitojen antaminen, oppilaan arviointi- ja valintakyvyn kehittäminen sekä
yhteistoimintavalmiuksien ja myönteisten asenteiden edistäminen.
Esteettisen kasvatuksen alueella musiikki auttaa tuntemaan ja arvostamaan omaa
henkistä kulttuuriperintöä sekä auttaa ymmärtämään ja hyväksymään muita
kulttuureita.
Musiikkikasvatus ohjaa pysyvään musiikin harrastamiseen kasvattamalla
arviointikykyisiä kulttuurikansalaisia. Musiikilla on keskeinen tehtävä oppilaan
terveen identiteetin kuten myönteisen minäkäsityksen, itsetunnon, tunne-elämän
ja luovuuden kehittäjänä. Musiikinopetuksessa työtavat ovat poikkeuksetta
yhteistoiminnallisia, näin ollen musiikki kasvattaa sosiaalisuuteen ja tukee
koulun yleistä sosiaalista kasvatusta.
TAVOITTEET
Oppilas saa valmiudet omalle ja ryhmässä tapahtuvalle musiikin harrastamiselle.
Oppilas saa perustan pysyvälle musiikin harrastamiselle.
Oppilas saa kokemuksia ja elämyksiä jotka rakentavat myönteistä minäkuvaa.
Oppilas kykenee musiikin valintaan ja arviointiin.
Oppilaan musiikkikultturellinen maailmankuva laajenee ja jäsentyy.
Oppilas saa hallintaansa musiikillisen ilmaisun perustaidot ja - tiedot.
Oppilaan luovuuden ja musiikillisen ilmaisun ja keksinnän vapautuminen.
Ilmapiirin luominen, missä oppilas uskaltaa olla rohkea, avoin, ottaa vastuuta
sekä olla yhteydessä muiden kanssa.
TYÖTAVAT
Musiikinopetus on jaettu kolmeen osa-alueeseen: Musisointi, musiikin kuuntelu ja
musiikin tuntemus. Ne liittyvät kiinteästi toisiinsa ja muodostavat
musiikinopetuksen kokonaisuuden. Kuuntelemisen taito on perustana kaikelle
musiikilliselle toiminnalle.
Musisointiin kuuluu laulaminen, soittaminen, musiikillinen keksintä ja muu
musiikin esittäminen ja tuottaminen. Tavoitteena on, että oppilas oppii
käyttämään ääntään siten, että hän pystyy osallistumaan yhteislauluun ja
laulamaan mukana. Oppilas oppii soittamaan jotakin rytmi- tai säestyssoitinta
niin, että hän pystyy osallistumaan yhteissoittoon. Hän pystyy yksin tai
ryhmässä keksimään ja toteuttamaan jonkin musiikillisen idean.
Musiikin kuuntelussa oppilas tarkastelee ääniympäristöä, ottaa vastaan
musiikkia, eläytyy siihen ja oppii ymmärtämään sitä. Tavoitteena on, että
oppilas oppii tarkastelemaan ääniympäristöä ja kuuntelemaan musiikkia
keskittyneesti. Oppii esittämään perusteltuja näkemyksiään kuulemastaan ja
kuuntelemaan sekä omaa että muiden tuottamaa musiikkia niin, että hän pystyy
musisoimaan yhdessä muiden kanssa. Edellytyksenä on, että oppilas kuuntelee
keskittyneesti ja osaa tehdä havaintoja kuunnellessaan.
Musiikin tuntemukseen kuuluu musiikin peruskäsitteet sekä keskeisiä musiikin
ilmaisumuotoja ja traditioita. Aihepiirejä voidaan toteuttaa yksilö- ja
ryhmätyönä.
ARVIOINTI
Arviointi kohdistuu koko musiikinopetukseen, jossa on mukana sekä prosessi että
tuotos. Arviointi perustuu oppilaan musiikilliseen osallistumiseen ja toimintaan
koulussa. Arvosana koostuu eri alueiden arvioinnista, mutta ei välttämättä
niiden keskiarvosta, vaan voidaan painottaa oppilaan parasta osaamisaluetta.
Oppilaan osaaminen voi ilmetä millä tahansa musiikinopetuksen osa-alueella.
Peruskoulun musiikinopetuksen arviointikeinoina voidaan opetuksen sisällöstä
riippuen käyttää oppilaan toimintaa yksin ja ryhmässä, erilaisia laulu- ja
soittotehtäviä, tunnistamis-, erottelu- ja valintatehtäviä sekä oppilaan
itsearviointia, projektitöitä, kirjallisia tuotoksia ja kirjallista koetta.
