4.5.1 Oppimissuunnitelma
Valtakunnallinen opetussuunnitelma
Oppimissuunnitelma on suunnitelma oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin
etenemisestä ja siinä tarvittavista opetusjärjestelyistä sekä oppilaan tarvitsemasta
tuesta. Se on hyväksyttyyn opetussuunnitelmaan perustuva kirjallinen, pedagoginen
asiakirja. Sitä voidaan tarvittaessa käyttää osana yleistä tukea ja sitä
tulee käyttää tehostetun tuen aikana.23
Oppimissuunnitelman tavoitteena on turvata oppilaalle hyvät edellytykset edetä
opinnoissaan. Suunnitelma lisää opettajien tietoisuutta oppilaan tilanteesta
ja helpottaa siten kunkin opettajan oman työn suunnittelua ja opettajien keskinäistä
sekä kodin kanssa tehtävää yhteistyötä. Oppimissuunnitelmasta huoltaja
saa itselleen tietoa ja voi siten paremmin tukea lastaan. Suunnitelman tarkoituksena
on myös, että oppilas oppii vähitellen ottamaan vastuuta opiskelustaan ja
saa oppimiseensa enemmän tavoitteellisuutta. Suunnitelma antaa pohjan oppilaan
edistymisen arvioinnille. Oppimissuunnitelman avulla ei kuitenkaan oppiaineen
oppimäärää voida yksilöllistää. Oppimäärän yksilöllistäminen vaatii
erityisen tuen päätöksen.
Tehostettua tukea varten tehtävä oppimissuunnitelma perustuu pedagogisessa
arviossa tuotettuun tietoon. Oppimissuunnitelman laativat opettajat yhteistyössä
oppilaan ja huoltajan kanssa. Laatimiseen osallistuvat tarvittaessa myös muut
asiantuntijat. Oppilaan osuus suunnittelussa kasvaa siirryttäessä perusopetuksen
ylemmille luokille.
Tehostettua tukea varten laadittavan oppimissuunnitelman tulee sisältää seuraavat
tiedot sen mukaan kuin oppilaan opetuksen ja tukitoimien järjestäminen
edellyttää:
• oppilaan oppimisvalmiudet sekä oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvät erityistarpeet
• oppilaan oppimiseen, työskentely- ja vuorovaikutustaitoihin sekä koulunkäyntiin
liittyvät tavoitteet
• opiskelun erityiset painoalueet eri oppiaineissa
• pedagogiset ratkaisut, kuten joustavat ryhmittelyt, samanaikaisopetus, opetusmenetelmät,
opiskelustrategiat, työskentelytavat, kommunikointitavat,
erityiset apuvälineet, oppimateriaalit ja muu tuki
• fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen oppimisympäristöön liittyvät, oppilashuollolliset,
ohjaukselliset tai muut ratkaisut
• moniammatillisen yhteistyön kuvaus ja eri toimijoiden vastuualueet
• yhteistyön toteuttaminen oppilaan ja huoltajan kanssa, huoltajan tarjoama
tuki
• edistymisen seuranta ja arviointi, oppilaan mahdollisuus osoittaa osaamisensa
eri tavoin, arviointitavat ja ajankohdat sekä oppilaan itsearviointi
• suunnitelman laatimiseen osallistuneet
Suunnitelman laadinnassa hyödynnetään oppilaalle mahdollisesti osana yleistä
tukea laadittua oppimissuunnitelmaa sekä pedagogista arviota ja sen yhteydessä
kerättyä tietoa. Mikäli oppilaalle on laadittu kuntoutussuunnitelma, myös sitä
voidaan hyödyntää huoltajan luvalla. Ensimmäisen luokan oppilaiden oppimissuunnitelma
voi rakentua lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelman pohjalle,
jos sellainen on tehty.
Oppimissuunnitelmassa ei kuvata oppilaan henkilökohtaisia ominaisuuksia.
Oppimissuunnitelmaan ei voi hakea muutosta valittamalla eikä muilla muutoksenhakukeinoilla.
Opetussuunnitelmassa voidaan päättää, että eri oppiaineiden opinnoissa voidaan
edetä vuosiluokkiin jaetun oppimäärän sijasta oppilaan oman opintoohjelman
mukaisesti24. Jos tällainen hallintopäätös tehdään yksittäisen oppilaan
kohdalla, tulee hänelle laatia oppimissuunnitelma. Siinä on mainittava opintokokonaisuudet,
jotka sisältyvät oppilaan opinto-ohjelmaan, ja määriteltävä
niiden suorittamisjärjestys, aikataulu sekä mahdolliset erityistavoitteet.
Oppilaan opiskelu voidaan järjestää erityisin opetusjärjestelyin, jos oppilaalla
katsotaan joltakin osin ennestään olevan perusopetuksen oppimäärää vastaavat
tiedot ja taidot, jos perusopetuksen oppimäärän suorittaminen olisi oppilaalle
olosuhteet ja aikaisemmat opinnot huomioon ottaen joltakin osin kohtuutonta
tai se on perusteltua oppilaan terveydentilaan liittyvistä syistä25. Erityisistä opetusjärjestelyistä
tulee tehdä hallintopäätös, minkä jälkeen oppilaalle laaditaan
oppimissuunnitelma.
Perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien oppilas voidaan ottaa joustavan perusopetuksen
toimintaan26, minkä jälkeen hänelle tulee laatia oppimissuunnitelma.
Oppimissuunnitelma sisältää soveltuvin osin samoja osa-alueita kuin tehostetun
tuen aikana laadittava oppimissuunnitelma. Lisäksi siinä kuvataan oppilaan
joustavan perusopetuksen järjestäminen koulussa ja muissa oppimisympäristöissä.
Oppimissuunnitelma osana yleistä tukea
Jokaiselle oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma. Oppimissuunnitelma
sisältää soveltuvin osin samoja osa-alueita kuin tehostettua tukea varten laadittava
oppimissuunnitelma. Oppilasta varten pohditut tavoitteet ja tukitoimet
hyödyttävät oppilaan oppimista ja kasvua. Oppilaan opiskelua voidaan myös
syventää ja laajentaa oppimissuunnitelman avulla, silloin kun se on perusteltua
oppilaan valmiuksien kannalta.
Oppimissuunnitelma tehostetun tuen aikana
Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea
tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on annettava tehostettua tukea hänelle
tehdyn oppimissuunnitelman mukaisesti. Oppilaalle järjestettävä tuki kirjataan
oppimissuunnitelmaan.27 Oppimissuunnitelma laaditaan aina oppilaalle,
joka saa tehostettua tukea. Oppimissuunnitelma on laadittava, ellei siihen ole
ilmeistä estettä, yhteistyössä oppilaan ja huoltajan sekä tarvittaessa oppilaan
muun laillisen edustajan kanssa28. Tehostetun tuen vaiheessa opiskelun ja tukitoimien
järjestelmällinen suunnittelu tukee oppilaan oppimista, kasvua ja kehitystä.
Erityinen tuki
Oppilaalle, jolle on tehty erityisen tuen päätös, laaditaan oppimissuunnitelman
sijasta henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma
(HOJKS).
Paikallisen opetussuunnitelman laadinta
Paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetään, miten oppimissuunnitelmaa käytetään
osana yleistä tukea. Opetussuunnitelmassa kuvataan tehostettuun tukeen
liittyvä oppimissuunnitelman käyttö. Suunnitelmassa määritellään oppimissuunnitelman
laadinta ja seuranta, toimintatavat, yhteistyö, vastuut ja työnjako eri
toimijoiden kesken sekä menettelytavat oppilaan ja huoltajan kanssa tehtävässä
yhteistyössä. Suunnitelman sisältö kuvataan erikseen yleisen ja tehostetun tuen
osalta.
Kuinka toteutetaan Ylöjärvellä?
______________________________________________________________
23 Perusopetuslaki 16 a § (642/2010)
24 Perusopetusasetus (852/1998) 11 § 3 mom.
25 Perusopetuslaki 18 § 1 mom.
26 Perusopetusasetus 9 b § 1 mom. (1768/2009).
27 Perusopetuslaki 16 a § (642/2010)
28 Perusopetuslaki 16 a § 1 mom. (642/2010)